Nousiaisten yhteisjahti 15.1.2011

Aamu alkoi mukavalla pakkasella, -27 astetta. Tämä ei entään kaikkia pelästyttänyt, vaan paikalle Nousiaisiin saapui 11 jäkkärän jännittäjää ja yksi koira. Katsoimme ensin päivän suunnitelman kartalta ja sitten aloitimme ensimmäisen vedon.

Porukka jaettiin kolmeen osaan, kaksi passi-porukkaa ja yksi ajoporukka. Passit laitettiin molemmille puolille aluetta ja ajo aloitettiin. Maaston reunalla oli hieman jälkiä, mutta ajomiesten päästessä syvemmälle metsään, loppuivat jäljet kokonaan. Ajo ei sentään ihan tyhjä ollu, nähtiin kaksi kaurista.

Ajon päätyttyä ilman tapahtumia, menimme kodalle paistamaan makkarat ja sulattelemaan. Tänä aikana joukkoomme liittyi yksi Ms. Paukun jäsen koirineen. Otimme nuotiohetken jälkeen uuden alun ja uudet passit edellisen alueen reunalta ja laitoimme koirat jäljille. Rusakon ja ketun jälkiä oli paljon ja odotimme jotain nähtäväksi. Valitettavasti mitään ei saatu ylös tästä ajosta ja suurin tapahtuma taisi olla kylmyys, joka iski passimiehiin..

Lopuksi koitettiin vielä miesajolla saada rusakko ylös, kun jälkiä oli ristiin rastiin, mutta pitkäkorva pysytteli jossain hyvässä piilossa ja säästi henkensä.
Yksi pyy näkyi muutaman edessä, mutta sitä enempää ei Tapio meille suonut. Tämän nopean ajon jälkeen päiväkin oli jo reilusti yli puolen ja päätimme jahdin..

Kiitoksia kaikille jahdissa olleille ja kiitos Ms.Paukulle ja Vilkkisen Jerelle!

<< Takaisin